U S V A  4/ 2 0 1 2

Lataa numero pdf-muodossa (1,8 Mt, 43 sivua) täältä.

Usva 4/2012 tarjoaa lukijoille lyhyitä spekulatiivisia novelleja. Kirjoittajat ovat Usvan sivuilla tuoreita tekijöitä, vaikka monella heistä aiempia julkaisuja onkin.

Hanna Morre vie lukijan arkiseen tilanteeseen, johon outo tunkeutuu. Metsän kuningatar on tarina urbaanin ja luonnon kohtaamisesta, sekä sovituksesta. Suomen ensimmäisenä steampunk-kirjailijana kunnostautunut Magdalena Hai kertoo novellissaan Erehdys, mitä mahtaakaan tapahtua kuoleman jälkeen. Nadja Sokuran Anna minulle kipusi on lukiomaailmaan sijoittuva arjen selviytymistarina: hyväntekeväisyydellä on hintansa, auttajalla kahdet kasvot.

Pitkästä aikaa lehdessä on mukana runoutta. Aino Tuulikki Vähäpesolan mielenmaisemat ovat tunnelmallisia ja taidokkaita.

Charles Goyle taitaa väkevät kauhutunnelmat. Hänen novellissaan Verenpunainen lumienkeli voi kuulla tutun virren sävelmän – ja tutustua olentoihin, joita kukaan ei haluaisi kohdata. Jaakko Markus Seppälän humoristinen, luennon muotoon puettu tarina Valiojoukko valaisee sitä, millaisista aineksista legendat on tehty. Joskus rakkaudesta ja intohimosta, toisinaan luusta - ja tappavasta oikeudentunnosta. Numeron päättää Olli Penttisen Kokeilija, kertomus lääkärin ja potilaan häilyvästä suhteesta. Missä menee terveen ja sairaan raja, entä mikä on onnellisuuden mittapuu?

Usva toivottaa lukijoilleen hyvää loppuvuotta 2012 ja menestystä seuraavaan vuoteen!